Julkiset hankinnat ovat sellaisia tavara-, palvelu-ja rakennusurakkahankintoja, joita valtio, kunnat ja kuntayhtymät, valtion liikelaitokset sekä muut hankintalainsäädännössä määritellyt hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta.
Hankintojen kynnysarvoilla tarkoitetaan hankinnan arvoa (ilman alv.), jonka ylittävät hankinnat on kilpailutettava hankintalain menettelytapojen mukaisesti.
Yleisimmät KuHan hankintoja koskevat kynnysarvot ovat 1.1.2022 alkaen:
– Tavarat, palvelut ja suunnittelukilpailut 60 000 euroa
– Rakennusurakat 150 000 euroa
Pienhankinnat ovat hankintayksiköiden tekemiä hankintoja, joiden arvo jää alle kynnysarvojen. Näissä hankinnoissa KuHa ja omistajakunnat noudattavat käytössään olevia hankintaohjeita, jotka ovat omistaja-asiakkaille saatavissa KuHa-verkossa.
KuHan tulevat hankinnat julkaistaan nettisivuillamme kilpailutuskalenterissa. Tällä hetkellä voimassaolevat tarjouskilpailumme löytyvät puolestaan koottuna täältä.
Kaikki KuHan yhteisten hankintojen hankintasopimukset ovat KuHa-verkossa eli extranet-palvelussamme, jonne pääset suoraan täältä.
Huom. KuHa-verkko on ainoastaan omistajakuntiemme sekä niiden osakeyhtiöiden käyttöön.
Sopimustoimittajaksi pääsee osallistumalla tarjouskilpailuumme menestyksekkäästi. Otamme hankinnan valmisteluvaiheessa mielellämme tarjoajia markkinavuoropuheluihin, jolloin saamme tietoa markkinoilla olevista eri toimijoista ja vaihtoehdoista. Ota rohkeasti yhteyttä hankinnan valmistelijaan. Lähiaikoina kilpailutukseen tulevat hankinnat löydät kilpailutuskalenteristamme.
Voit tiedustella hankinnan aikataulua ja mahdollisuutta liittyä mukaan joko Merviltä tai Jaakolta. Yhteisillä hankinnoilla saamme volyymietua hankintoihin, ja siksi teemme parhaamme, jotta kaikki halukkaat kuntamme pääsevät mukaan hankintaan, vaikka sen valmistelu olisikin jo alkanut.
KuHa-verkko on omistajakuntiemme sekä niiden osakeyhtiöiden käyttöön tarkoitettu palvelu. Omistajakuntien työntekijät pääsevät kirjautumaan KuHa-verkkoon samoilla seutuverkon tunnuksilla kuin oman kuntansa intraan. Omistajakuntien omistamien osakeyhtiöiden työntekijät saavat tunnukset pyytämällä niitä osoitteesta hankintapalvelut@kuhaoy.fi.
Autamme mielellämme. Ota rohkeasti yhteyttä KuHan asiantuntevaan tiimiin. Yhteystietomme löydät täältä.
Onnistunut kilpailutusprosessi edellyttää, että hankintayksiköllä ja potentiaalisilla tarjoajilla on tietoa ja osaamista hankintaan liittyen ja molemmilla osapuolilla on riittävästi aikaa valmistautua. Yritysten kannattaa aktiivisesti osallistua markkinavuoropuheluun, koska sen kautta hankintayksiköt saavat tietoa markkinoista ja yrittäjät saavat tietoa siitä, mitä ollaan hankkimassa ja millä aikataululla.
Lue myös
Uutinen
Eduskunta hyväksyi hankintalain uudistuksen
Eduskunta hyväksyi 10.6.2026 hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista, 1397/2016) muutokset, mikä vie pitkään valmistellun uudistuksen (HE 2/2026) ison harppauksen…
Lue lisää
Uutinen
KuHa täyttää 15 vuotta!
1.4.2026 tulee kuluneeksi 15 vuotta Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n perustamisesta. Näiden vuosien aikana olemme tehneet yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa satoja hankintoja….
Lue lisää
Artikkeli
Uusi puheenjohtaja: hankintalakiuudistuksella myönteisiä vaikutuksia KuHalle
Kuntien hankintapalvelut KuHa Oy:n hallitus sai kesäkuussa uuden puheenjohtajan, kun tehtävään astui Vesilahden kunnanjohtaja Mikko Latvala. Varsinainen työskentely alkoi syksyllä…
Lue lisää